Liittotoimijat|Työhuone

Joel Mansokoski viides kadettien EM-kisoissa

10.7.2007

Joel Mansokoski sijoittui hienosti viidenneksi vuosina 1993-1995 syntyneiden EM-kilpailuissa Budapestissa.

Kadettien EM-kilpailuissa oli tällä kerralla mukana 360 ottelijaa 32 maasta. Kilpailu oli Joelin ensimmäinen arvokisa. Arpa toi ensimmäisellä kierroksella vapaavuoron. Toisen kierroksen vastustajaksi tuli unkarilainen ottelija. Unkarin edustaja sai kokea kotikisoissaan karvaan 5-1 tappion Joelin ollessa selvästi parempi.

Seuraavalla kierroksella vastaan tuli Ruotsi joka oli jo voittanut Sveitsin ja Moldovan. Ottelu lähti jälleen hyvin liikkeelle. Selkeätekniikkainen Joel sai osumistaan paremmin pisteitä kuin hieman epäpuhdas ruotsalainen. Kolmannen erän alussa Joel kuitenkin loukkasi polvensa. Jatkuva ottelun katkeilu sekoitti Joelin ottelurytmiä ja Ruotsalainen onnistui kääntämään ottelun aivan lopussa edukseen luvuin 5-6. Semifinaalissa ruotsalainen hävisi venäläiselle, joka vei koko sarjan voiton.

Mikäli Joel olisi voittanut ottelun,  kotiin tuomisina olisi ollut EM-mitali. Kokonaisuudessaan kisasta jäi positiivinen tuntemus, mikä on jatkon kannalta tärkeintä. Kisoissa saatiin huomata, että Euroopan kärki on vain puolen askeleen päässä ja onnistuneella harjoittelulla sekä runsaalla kisakokemuksen hankkimisella Joel haastaa vakavasti terävimmän kärjen tulevissa arvoturnauksissa.

Joel haluaa kiittää kaikkia tukijoitaan onnistuneesta matkasta!