Liittotoimijat|Työhuone

Taekwondoliiton kevätkokouksen päätöksiä

28.4.2019

Suomen Taekwondoliitto ry:n kevätkokous järjestettiin kilpailu- ja leiritapahtuman yhteydessä eilen 17.4.2019 Malmin palloiluhallilla Helsingissä.

Kokouksessa oli edustettuna yhdeksän jäsenseuraa. Kokous oli laillisesti koolle kutsuttu ja päätösvaltainen.

  • Toiminnanjohtaja esitti, että käsitellään toimintakertomus ja tilit yhtäaikaisesti. Esitys hyväksyttiin. Samalla verrattiin vuoden 2018 toimintasuunnitelmaa toteutuneeseen toimintaan. Liitteenä käsittelyn pohjaksi laadittu kalvosarja.
  • Toimintakertomus hyväksyttiin sellaisenaan.
  • Hyväksyttiin tilit ja myönnettiin hallitukselle vastuuvapaus.
  • Keskusteltiin liiton sääntöjen kehittämisestä kokousmateriaali liitteenä toimitettujen esitysten pohjalta. Esitys sääntöjen päivittämisestä tuodaan seuraavalle yleiskokoukselle.
  • Jäsenet eivät saattaneet vireille muita asioita määräpäivään mennessä.

 

Liitteet