Liittotoimijat|Työhuone

Vapaaehtoisten rikostaustan selvittäminen

 

Toukokuun 2014 alussa voimaan tullut laki antaa järjestöille mahdollisuuden selvittää lasten kanssa toimivien vapaaehtoisten rikostaustan.

Lain tarkoituksena on turvata lapsen perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista sekä suojella lasta seksuaaliselta hyväksikäytöltä ja riistolta, kuten myös muulta vakavalta väkivaltarikollisuudelta ja houkuttelulta huumeiden käyttöön. Lisäksi lain tavoitteena on kunnioittaa vapaaehtoisten yksityisyyden suojaa ja luoda oikeasuhtainen ja tarkoituksenmukainen menettely sekä järjestön etä viranomaisten kannalta.

Vapaaehtoistoiminnan järjestäjä voi olla liikunta- tai urheilujärjestö, nuorisojärjestö, taiteen ja kulttuurin alan järjestö tai sosiaali- ja terveysalan järjestö. 

Laki antaa mahdollisuuden selvittää taustan seuraaviin tehtäviin:

- alaikäisen opetus, ohjaus, hoito, huolenpito tai muu yhdessäolo alaikäisen kanssa
- vapaaehtoisen henkilökohtainen vuorovaikutus alaikäisen kanssa
- vapaaehtoisen hoitaessa tehtävää yksin tai sellaisissa olosuhteissa, joissa alaikäisen henkilökohtaista koskemattomuutta ei voida kohtuudella turvata muilla toimilla, kuten toimintaa ohjaavilla menettelytavoilla tai ohjeilla.

Käytännössä urheiluseuroissa tällaisia tehtäviä voivat olla mm. ohjaajat, valmentajat ja huoltajat sekä retkien, leirien ja kerhojen vetäjät ja ohjaajat.

Rikosrekisteriote haetaan toimintaa järjestävän järjestön toimesta kun henkilö on hakeutumassa toimintaan mukaan (tai kun toiminnan katsotaan muuttuvan säännölliseksi). Rekisteriotteen hakeminen vaatii vapaaehtoisen suostumuksen. Hakemista varten toiminnan järjestäjältä edellytetään, että heillä on käytössään toimintaansa koskeva ohje tai menettelytapa, jolla turvataan lasten henkilökohtainen koskemattomuus ja että toiminnan järjestäjä on ennalta arvoinut, mitkä ovat sellaisia vapaaehtoistehtäviä, joihin valittavan vapaaehtoisen rikostausta on syytä selvittää.

Rikosrekisteriote voidaan pyytää vain vain niistä vapaaehtoisista, jotka ovat tulleet mukaan toimintaan 1.5.2014 tai tämän jälkeen tai joiden tehtävänkuva 1.5.2014 jälkeen muuttuu sellaiseksi, että otteen pyytäminen on lain mukaista.

Valo, Allianssi, Soste ja Taiteen edistämiskeskus ovat tehneet yhteisen toimintaohjeen, jossa esitellään lasten turvallisuutta lisäävät toimintatavat ja ohjeet vapaaehtoisten rikostaustan selvittämiseen. Toimintaohje löytyy Valon sivuilta:
http://www.soste.fi/media/pdf/julkaisut/rikostausta-toimintaohje-2014.pdf

Asiasta löytyy lisätietoa mm. Olympiakomitean Päätä oikein -seuraoppaasta (s. 34).

Lisätietoja: Tiiu Tuomi, 0400602756 tai tiiu.tuomi@taekwondo.fi