Liittotoimijat|Työhuone

Songmoo Kwan

Songmookwanin perustaja Ro Byung Jick
Ro Byung Jickin tekniikkaa

Viidennen pääkoulunnan, Song Moo Kwanin, perustaja, RO Byung Jick (s. 1919), muutti Koreasta Japaniin vuonna 1936. Hän opiskeli siellä yhdessä LEE Won Kukin (Chung Do Kwanin perustaja) kanssa karatea Shotokanissa Funakoshien opetuksessa. Toisin kuin LEE Won Kuk, joka harjoitteli Shotokanissa yli 10 vuotta, RO viihtyi karateopissa vain muutamia vuosia. Palatessaan Koreaan hänellä oli 1. dan Shotokan-karatessa. Tämän jälkeen RO harjoitteli noin vuoden Chung Do Kwan-koulussa Koreassa ja LEE Won Kuk myönsi hänelle erinomaisen osaamisen merkiksi korkean dan-arvon (6. tai 7. dan) ennen oman koulun perustamista.

Koska RO oli harjoitellut Japanissa ollessaan lähinnä Gishin Funakoshin johdolla ja LEE Won Kun taas hänen poikansa, Yoshitaka Funakoshin, opetuksessa, he käyttivät paljon aikaa vertailemalla oppimiaan asioita. Käytännössä RO kuitenkin muutti omaa tyyliään enemmän LEEn opetusten mukaiseksi kuin päinvastoin. ROn sanotaan kehittäneen myöhemmin myös kokonaan omia tekniikoita Shotokanissa ja LEE Won Kukilta oppimiensa lisäksi.

Palattuaan Koreaan RO oli avannut salinsa kertaalleen jo Japanin vallan aikana (1944), mutta joutui olosuhteiden pakosta sulkemaan sen muutaman kuukauden aukiolon jälkeen. Marraskuussa 1947 hän avasi salin uudelleen nimellä Song Moo Kwan. Salin avajaisissa Chung Do Kwanin jäsenet pitivät näytöksen. Koulun symboliksi tuli mänty, joka oli pitkän ja terveen elämän vertauskuva. Song-sana kuvasi myös ROn harjoittelua Japanissa (Shotokan on koreaksi Song Do Kwan). On mielenkiintoista, että molempien edellä mainittujen mestarien taustalla on Song Do Kwan, mutta RO valitsi koulunsa nimeksi Song Moo Kwan (’pine wave school’) ja LEE puolestaan Chung Do kwan (’blue wave school’). Yksi syy tähän saattaa olla se, että RO syntyi paikassa (Kaesung City), jonka nimi oli muinoin Koryo-valtakunnan aikaan ollut Song Do.

Mestari ROn ohjaamat harjoitukset alkoivat tyypillisesti vähintään tunnin mittaisella lämmittelyllä, jossa oli mukana myös voimaharjoittelua. Lämmittelyn jälkeen oli vuorossa Kwongo-harjoitus eli iskulautaan (jap. makiwara) tehtävää lyöntiharjoittelua vähintään 100 toistoa. Vasta tämän jälkeen voitiin siirtyä itse tekniikkaharjoitteluun. Otteleminen oli sallittua vain 4-kup ja sitä ylemmille vöille. RO piti myös hyödyllisenä harjoitella erityisen kylmässä ilmassa talvisin ja kovassa kuumuudessa kesäisin.

ROn tunnetuin oppilas LEE Young Sup (josta tuli sittemmin tyylisuunnan uusi päämies ja jota pidetään keskeisimpänä Koryo-poomsen kehittäjänä) on kuvannut opettajansa metodeja seuraavasti: ”Kuuden kuukauden välein oli vyökoetilaisuus. Useimmiten mestari halusi nähdä yhden askeleen ottelua, kolmen askeleen ottelua, vapaaottelua ja liikesarjoja. Vapaaottelua vaadittiin vain 4-kup ja ylemmiltä vöiltä. Dan-asteita suoritettaessa piti suoriutua myös murskauksesta. Jos jollakin osa-alueella oli ongelmia, mestari oli hyvin tyytymätön...” Joidenkin lähteiden mukaan Song Moo Kwanin kuri ei kuitenkaan ollut aivan niin tiukkaa kuin muissa pääkoulukunnissa.