Liittotoimijat|Työhuone

2013

25.-30.12.2013
Yli 10 VK-urheilijaa kansainvälisellä otteluleirillä Madridissa.
 

22.12.2013
Ottelun Paris Openissa (G1) oli mukana Suomesta vain Suvi Mikkonen. Suvi voitti ensimmäisessä ottelussa Sudden Death-erässä korealaisen vastustajan, mutta hävisi toisessa ottelussa Venäjän edustajalle.


31.11.2013
Ottelun ja liikesarjojen yhteinen liigafinaali käytiin Helsingissä. Tapahtuma oli avoin myös ulkomaalaisille. Useissa sarjoissa nähtiinkin hienoja otteluita kotimaisten kohtaamisten lisäksi myös valmennuskeskuksen urheilijoiden ja virolaisten tai venäläisten vastustajien välillä..
 

22.-25.11.2013
Opiskelijoiden EM-kilpailuihin Moskovassa osallistui neljä valmennuskeskuksen urheilijaa. Roosa Närhi saavutti naisten -62 kg sarjan pronssia. Miehillä turnaus ei ollut yhtä onnistunut, sillä jokainen kärsi tappion avausottelussaan.
 

16.11.2013
Ottelun SM-kilpailut käytiin Porissa. Valmennuskeskuksen urheilijat voittivat yhteensä 22 SM-kultaa. Menestys ikäluokittain oli seuraava:
Aikuisissa 8 kultaa, 5 hopeaa ja 3 pronssia
Junioreissa 9 kultaa, 1 hopea ja 1 pronssi
Kadeteissa 5 kultaa, 5 hopeaa ja 4 pronssia


9.-10.11.2013
Kroatian A-Class turnauksesta tuli pronssi Jenna Partaselle. Muut osallistujat olivat Tanja Pasanen ja Jouni Lahtinen.


26.-27.10.2013
Serbian A-Class turnauksesta tuli yksi pronssi Tanja Pasaselle. Muut osallistujat olivat Jenna Partanen, Roosa Närhi, Ida Tammila ja Nico Laine.
 

8.10.2013
Korkea-asteella opiskelevat valmennuskeskuksen urheilijat osallistuivat Turun Seudun Urheiliakatemian tilaisuuteen, jonka päävieraana esiintyi jääkiekkovalmentaja Juhani "Tami" Tamminen.

 
3.10.2013
Valmennuskeskuksessa järjestettiin torstaina 3.10. nuorten maajoukkuekatsastus. Tilaisuuteen osallistui yli 50 lahjakasta nuorta. Tilaisuuden toteutuksesta vastasivat Eero Viinikainen, Sauli Glad ja Jarkko Mäkinen.


28.9.2013
Nuorten Olympiavalmentajan pitämä leiri Helsingissä keräsi noin 30 osallistujaa.
 

21.9.2013
Alle 21-vuotiaiden SM-kilpailut käytiin Loviisassa. Valmennuskeskuksen urheilijat voittivat neljä SM-kultaa, yhden SM-hopean ja kaksi SM-pronssia. Lisäksi VK-urheilijat voittivat kultaa kolmessa kadettisarjassa.


14.9.2013
Huippuryhmän urheilija Suvi Mikkonen voitti lauantaina 14. syyskuuta Russian Open-turnauksessa kultaa. Suvi voitti kaksi venäläistä ja finaalissa Uzbekistanin edustajan. Kaksi viikkoa myöhemmin Suvi sijoittui pronssille Israel Openissa.

 
9.9.2013
Valmennuskeskuksen kaikkien tasoryhmien urheilijat menevät maanantaina 9. syyskuuta Samppalinnan maauimalaan tekemään vesitreenin. Lajien välisen yhteistyön ohjaa tällä kertaa EM-tason uimari Jani Rusi. Nuorten Olympiavalmentaja puolestaan ohjaa taekwondoa maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina urheilulukion muiden lajien urheilijoille.

 

31.8.-1.9.2013
Valmennuskeskuksesta osallistui Puolan avoimiin 10 ottelijaa. Tuloksena oli viisi mitali: KULTA Ida Tammila, HOPEA Roosa Närhi, PRONSSIA Katja Derbeneva, Dareen Arif ja Nico Laine.

 

16.-18.8. Taekwondo-festivaali, 20.-23.8. Maajoukkueleiri ja 23.-25.8.2013 Avoin otteluleiri
Turku ja Valmennuskeskus olivat 10 päivän ajan vauhdikkaiden leiritysten keskipisteenä. Pääohjaajana toimi Olympiavalmentaja Jesus Ramal, avustajinaan Nuorten Olympiavalmentaja Jarkko Mäkinen ja maajoukkuevalmentaja Eero Viinikainen.

 

7.8.2013
Yleisurheiluvalmentaja Jarno Koivusen pitämän nopeusvalmennuksen viimeinen osa toteutettiin Paavo Nurmen stadionilla. Koivuselta saatiin useita hyviä ideoita valmennuskeskuksen fysiikkavalmennuksen toteuttamiseen sekä yli lajirajojen menevän yhteistyön kehittämiseen.

 

1.8.2013
Suomen Olympiakomitean Urheiluakatemiaohjelman johtaja Markus Kalmari vieraili valmennuskeskuksessa. Hän tutustui harjoitusolosuhteisiin ja kuunteli urheilijoiden toiveita niin asumisen ja ruokailun kuin videoanalyysilaitteiden hankkimisen suhteen. 

 

16.7.2013
Valmennuskeskuksen joukkue Puolan avoimiin (31.8.2013):
Cadet - Ida Tammila, Matias Pohjanjoki, Tuomas Surakka
Junior - Jenna Partanen, Dareen Arif, Reza Rezaii, Nico Laine
Senior - Tanja Pasanen, Roosa Närhi, Katja Derbeneva, Aleksi Johansson

 

3.7.2013 
Valmennuskeskuksen huippuryhmän urheilija Suvi Mikkonen kilpailee ottelun MM-kilpailuissa Meksikossa. Ennen kisaa Suvi leireilee Miamissa ja Meksikon olympiavalmennuskeskuksessa La Lomassa. Suvin kilpailupäivä on torstai 18.7.2013.

 

26.6.2013
Yleisurheiluvalmentaja Jarno Koivunen piti valmennuskeskuksen urheilijoille nopeusharjoituksen. Erittäin mielenkiintoiselle ja hyödylliselle treenille seuraa jatkoa 17.7.2013.


8.6.2013
Painonnostolegenda Jaakko Kailajärvi vieraili valmennuskeskuksessa ja perehdytti urheilijoita ja valmentajia voimaharjoittelun saloihin. Kiitos Jaska!
 

5. -7.6.2013
Valmennuskeskuksen testipäivät aloittavat kesän peruskuntokauden. Voimatestit pidetään 5.6. Kupittaan Urheiluhallissa juniori- ja seniori-ikäisille (yli 14-vuotiaille). Kestävyystestit järjestetään 7.6. Paavo Nurmen stadionilla kaikille ikäryhmille.

 

1.6.2013
Tanja Pasanen saavutti pronssia naisten -49 kg sarjasta Itävallan avoimissa (A-Class).

 

25.5.2013
Pohjoismaiden mestaruuskilpailut käytiin Kisakallion Urheiluopistolla. 16 valmennuskeskuksen urheilijaa ja yksi valmentaja ylsivät mitaleille.
OTTELU
Kulta: Suvi Mikkonen, Jenna Partanen, Sophia Vassilaki, Nico Laine
Hopea: Tanja Pasanen, Roosa Närhi, Pessi Närhi, Reza Rezaii, Ida Tammila, Matias Pohjanjoki, Niko Saarinen, Santeri Helle
Pronssi: Aleksi Johansson, Tuomas Surakka
POOMSAE
Kulta: Frans Salmi
Hopea: Olli Siltanen, Krista Mäkinen (valmentaja)
 

30.4.-2.5.2013
Kaksi valmennuskeskuksen urheilijaa osallistui liikesarjojen EM-kilpailuihin Espanjassa. Frans Salmi sijoittui junioripoikien sarjassa seitsemänneksi ja Olli Siltanen miesten sarjassa yhdeksänneksi. Välittömästi EM-kilpailun jälkeen käytiin Spanish Open (A-Class), jossa Frans voitti sarjansa ja Olli nappasi pronssia.
 

20.4.2013
Valmennuskeskuksessa järjestettiin seminaari aiheesta "koordinaatio ja kokonaisliike". Kouluttajana oli Erik Piispa Suomen Valmentajat ry:stä. Seminaarin päätteeksi pidettiin otteluharjoitus, jonka ohjasi Katja Derbeneva.


9.4.2013
Turun kaupungin yhteysjohtaja Antti Kirkkola ja tapahtumakoordinaattori Kimmo Hyyppä tutustuivat valmennuskeskuksen toimintaan. Palaverin aikana keskusteltiin monenlaisista yhteistyön muodoista.
 

6.-7.4.2013
Valmennuskeskuksen urheilijat saavuttivat Belgian A-Class-turnauksesta peräti viisi mitalia - tai kuusi, jos maaliskuun valmennuskeskuksessa harjoittelut Niina Virtalakin lasketaan mukaan. Ottelussa kertyi kolme pronssia: Katja Derbeneva (Senior Female -67 kg), Jenna Partanen (Junior Female -63 kg) ja Nico Laine (Junior Male +78 kg). Liikesarjoissa Frans Salmi voitti sarjansa (Junior Male) ja Olli Siltanen sijoittui omassa sarjassaan (Senior Male) hopealle.
 

5.4.2013
Seuraava Euroopan A-Class-turnaus eli Belgium Open käydään 6.-7.4.2013: ottelussa kilpailee 1323 urheilijaa ja liikesarjoissa 247 urheilijaa. Valmennuskeskuksen urheilijoista mukana ottelussa ovat Tanja Pasanen, Maria Ahmed, Roosa Närhi, Katja Derbeneva, Anton Saari, Jenna Partanen, Nico Laine, Sophia Vassilaki, Ida Tammila. Liikesarjoissa kilpailevat Olli Siltanen, Frans Salmi ja Ida Tammila.


23.3.2013
"Voima, nopeus ja kehonhallinta" -seminaari keräsi lähes 30 osallistujaa seuraavista seuroista: Budokwai Taekwondo, Hipko, Loviisan Taekwondo, Pieksämäen Taekwondo, Taekwondo Park, Tapiolan Taekwondo Hwang, Toijalan Taekwondo, Turun Taekwondo ja Yong Taekwondo. Kouluttajana toimi Erik Piispa Suomen Valmentaja ry:stä.
 

15.3.2013
Valmennuskeskuksen uusin yhteistyökumppani on Olvin TEHO Sport. Valmennuskeskuksen Huippuryhmää kutsutaan jatkossa TEHO Sport-tiimiksi.
 

7.3.2013
Asko Härkönen Suomen Olympiakomiteasta vieraili yhdessä Suomen Taekwondoliiton puheenjohtaja Iiro Suorelan kanssa valmennuskeskuksen aamutreeneissä.
 

4.3.2013
Seuraava valmennuskeskuksen huipputapahtuma on OLYMPIAPORJEKTIN LEIRI & KANSAINVÄLINEN KADETTILEIRI, joka järjestetään pääsiäisenä 29.-31.3.2013. Leirin päävalmentajaksi saapuu Jesus Ramal. Osallistujia on  tulossa Suomen lisäksi Espanjasta ja Venäjältä.
 

1.3.2013
Seuraava teemaleiri järjestetään lauantaina 23.3.2013. Aiheena on "Voima, nopeus ja kehonhallinta" ja kouluttajaksi saapuu tuttuun tapaan Erik Piispa Suomen Valmentaja ry:stä.
 

27.2.2013
Entinen huippujalkapalloilija, fysioterapeuttiopiskelija, Jermu Gustafsson on Valmennuskeskuksessa työharjoittelussa kuuden viikon ajan. Hän osallistuu maanantain ja torstain aamutreenien valmentamiseen nopeustaitavuuden osalta. Lisäksi hän tekee henkilökohtaisen lihastasapainokartoituksen harjoitusohjeineen niin monelle urheilijalle kuin ehtii ja tarjoaa myös veloituksetta fysioterapeuttisia hoitoja, kuten hierontaa.


23.2.2013
Valmemnnuskeskuksen teemaleirille, jonka aiheena oli liiketaitavuus, osallistui yli 20 urheilijaa. Liiketaitavuutta opiskeltiin ensin teorialuennolla, sitten salissa treenaten. Päivän päätteeksi sparrattiin kaksi tuntia.
 

16.2.2013
Valmennuskeskuksen otteluleirille osallistui 21 urheilijaa. Aamupäivällä tutustuttiin nopeustaitavuusharjoittelun periaatteisiin ja harjoitteisiin, iltapäivällä sparrattiin omassa ikäryhmässä.
Lounastauon aikana harjoiteltiin VALERI-harjoituspäiväkirjan käyttöä ja pidettiin kadetti-ikäisten lasten vanhemmille "kehäkoutsi"-koulutusta.
 

14.2.2013
Valmennuskeskuksen Huippu- ja Haastajaryhmien ottelijoita (Tanja Pasanen, Roosa Närhi, Nico Laine, Sophia Vassilaki) leireilee 14.-20.2. Madridissa. He pääsevät treenaamaan sekä Madridin olympiavalmennuskeskukseen että Madridin aluejoukkueen kanssa. Lisäksi ohjelmassa on paikalliseen turnaukseen osallistuminen.
 

29.1.2013

Valmennuskeskuksen urheilijat saavat ilmaiseksi käyttöönsä internet-pohjaisen harjoituspäiväkirjan. Harjoituspäiväkirja auttaa urheilijoita seuraamaan säännöllisesti omaa harjoitteluaan, lisäksi se antaa välineet myös parempaan valmennukseen ja toiminnan arviointiin.

 

14.1.2013

Valmennuskeskuksen liikesarjavalmentajaksi on valittu Krista Mäkinen 4. dan, joka voitti urallaan mm. EM-hopeaa. Krista vastaa liikesarjakilpailijoiden valmennuksen kokonaisuudesta ja ohjaa viikoittain yhden harjoituksen. Liikesarjakisaajille parhiaten soveltuvat VK-treenit ovat seuraavat:

MA8.00-9.30 Aamutreeni 
TI15.45-17.00 Poomsae-treeni 
KE8.00-9.30 Aamutreeni, KupittaaPoomsae-treeni 19.15-20.30
TO8.00-9.30 Aamutreeni 
PE9.30-11.00 Poomsae-treeni18.00-19.00 Kehonhuoltotreeni
SU18.30-19.15 Taekwondo-Crosstraining15-20.00 Taekwondo-Balance

 

13.1.2013 

Avajaisleiri oli menestys. Juniori- ja aikuisikäisiä ottelijoita oli paikalla lähes 40, lisäksi leiriin osallistui 30 kadetti-ikäistä lahjakkuutta. Harjoitusten lisäksi pidettiin tiedotustilaisuus, jossa Taekwondoliiton pääsihteeri ja Turun Seudun Urheiluakatemian koordinaattori kertoivat valmennuskeskuksen toiminnasta. Paikalla oli urheilijoiden ja valmentajien lisäksi runsaasti vanhempia, liiton hallituksen ja otteluvaliokunnan edustajia sekä median edustajia. Myös Taekwondoliiton tärkeän yhteistyökumppanin Sokos Hotelsin markkinointipäällikkö vieraili tapahtumassa.

11.1.2013

Valmennuskeskuksen johtoryhmä on valinnut neljä uutta urheilijaa mukaan valmennuskeskukseen. Urheilijoiden kokonaismäärä on nyt 30. Uudet urheilijat ovat Dareen Arif (ottelu), Kanwara Tuomenkoski (ottelu), Alexandra Raita (ottelu) ja Maria Hokkanen (liikesarjat). Onneksi olkoon valinnasta!

 

3.1.2013

Jesus Ramalin terveiset kaikille suomalaisille taekwondo-urheilijoille: "Jos unelmoit Rion olympialaisista, niin ole paikalla valmennuskeskuksen avajaisleirillä. Haluan nähdä kaikki potentiaaliset ehdokkaat!"

 

1.1.2013
Valmennuskeskuksen toiminta käynnistyy alla olevalla poikkeusaikataululla ja on maanantaista 7.1. alkaen normaalin aikataulun mukainen.

POIKKEUSAIKATAULU 2.-6.1.2013

Keskiviikko 2.1.

18.00-19.15 Iltatreeni

Torstai 3.1.
8.00-9.30 Aamutreeni
18.00-19.30 Iltatreeni

Perjantai 4.1.
11.00-12.30 Aamutreeni

Lauantai 5.1.

11.00-13.00 Sparrausta

Sunnuntai 6.1.
18.30-20.00 Taekwondo-CrossTraining + balance

 

22.12.2012
Valmennuskeskuksen toiminta alkaa heti tammikuun alusta, mutta viralliset avajaiset järjestetään lauantaina 12.1.2013. Avajaispäivänä on luvassa harjoitusleiri ja tiedotustilaisuus, jossa esitellään valmennuskeskuksen toimintaa. Tilaisuus on tarkoitettu urheilijoille ja heidän perheenjäsenilleen sekä valmentajille ja median edustajille. 

 

 

20.12.2012
Urheilijahaku on käynnissä ja yli 20 urheilijaa on jo hakenut valmennuskeskukseen. Kiinnostava hakija suomalaisten urheilijoiden joukossa on venäläinen Ekaterina Derbeneva (-62 kg), joka on voittanut juniorisarjassa mm. Venäjän mestaruuden sekä kultaa Russian Openissa ja German Openissa!

Hakuaika jatkuu valmennuskeskuksen avautumisen jälkeenkin, mutta kannattaa pyrkiä mukaan ensimmäisten joukossa. Ensimmäiset 20 Huippu- tai Haastajaryhmään valittua ottelijaa saavat liittymislahjana KWONin sponsoroiman pääsuojuksen!