Liittotoimijat|Työhuone

2019

Tammikuu
Vuosi alkoi 12.1. Turussa pidetyllä avoimella maajoukkueleirillä, koska perinteinen New Year Camp jouduttiin perumaan. PM-kisat käytiin Islannissa: ottelijat saavuttivat viisi PM-kultaa ja liikesarjakilpailijat kuusi.
 

Helmikuu
Helmikuussa avoin maajoukkueleiri pidettiin Helsingissä noin 40 osallistujan voimin. Leirin valmennuksesta vastasivat Eero Viinikainen ja Jarkko Mäkinen. Turussa järjestettiin ottelun Hiihtolomaleiri, joka keräsi hieman yli 40 osallistujaa. Jarkko Mäkisen lisäksi valmennuksesta huolehtivat valmennuskeskuksen ominaisuusvalmentajat Arto Lehtokari, Roosa Närhi ja Tanja Pasanen.


Maaliskuu
Maaliskuussa pidettiin ottelun maajoukkueleirit sekä Lahdessa että valmennuskeskuksessa Turussa. VK:n ottelijat kilpailivat sekä Hollannin että Saksan G1-turnauksissa. Parhaiten menestyi Jasmin Manninen, joka saavutti hopeaa Hollannista aikuisten -62 kg sarjassa.


Huhtikuu
Liikesarjojen EM-kilpailut käytiin huhtikuun alussa Turkissa. Suomen miehet ottivat historiallisen pronssimitalin kolmen hengen ryhmäsarjassa. Ottelijoiden osalta huhtikuun kohokohta oli kansainvälinen Pääsiäisleiri, jonka pääohjaajaksi saapui kroatialainen maailmanmestari Filip Krcic.

 

Toukokuu
Myös toukokuu käynnistyi valmennuskeskuksessa pidetyn maajoukkueleirin merkeissä. Leiri toimi samalla valmistavana leirinä aikuisten MM-kisoihin, jotka käytiin 15.-19.5. Manchesterissa. Suvi Mikkonen sijoittui 9. sijalle, Jasmin Manninen 17. sijalle ja Niko Saarinen 33. sijalle. Toukokuun lopulla Turussa järjestettiin kansainvälinen Taekwondo Festivaali, jonka pääohjaajana toimi Dragan Jovic Serbiasta. Leirille osallistui mm. olympiavoittaja Milica Mandic ja 17 henkilön joukkue Iso-Britanniasta.


Kesäkuu
Kesäkuun perinteiset G1-kilpailut Itävalta ja Luxemrbug keräsivät tänäkin vuonna runsaasti suomalaisia osallistujia. Itävallasta Suomeen tuli kolme mitalia ja Luxemburgista kuusi mitalia.


Heinä-Elokuu
Kesäuniversiadeissa Italian Napolissa oli mukana ennätykselliset kahdeksan taekwondo-urheilijaa. Muuten kesäkaudella keskityttiin perusharjoitteluun.


Syyskuu
Alle 21-vuotiaiden EM-kilpailut käytiin Ruotsissa. Suomalaiset pääsivät kahdesti ottelemaan mitalista, mutta valitettavasti sekä Niko Saarinen että Jasmin Manninen saivat tyytyä jaettuun viidenteen sijaan. Otso Saarisen ja Evin Azboyn yhdeksännet sijat täydensivät hyvää menestystä. Jenna Ylönen osallistui ensimmäisiin arvokilpailuihinsa ja vastasi heti U18-ikäluokan EM-kilpailuissa parhaasta suomalaismenestyksestä.


Lokakuu
G1 Latvia onnistui erinomaisesti Niko Saarisen ja Helmi Härkösen edetessä aikuisten sarjoissa finaaliin. Molemmat saivat palkinnoksi uransa ensimmäisen G1-hopean. Lisäksi aikuisista tuli Suomeen kolme pronssia nuorten sarjojen mahtavan mitalisaaliin ohella. Lokakuun kansainvälisestä valmentajavierailusta vastasi kroatialainen miesten maailmanmestari, joka ohjasi leirin Porvoossa.
 

Marraskuu
Marraskuussa kansainvälistä osaamista oli tarjolla Kroatiaa edustavan olympiaurheilija Nikita Glasnovicin leirillä Helsingissä. Ida Tammila saavutti otteluvoiton japanilaisesta vastustajasta G1 Paris Openissa.


Joulukuu
Kilpailuvuoden huipensi Jenna Ylösen alle 18-vuotaiden olympiapainoluokkien EM-kilpailuissa Dublinissa saavuttama pronssi.