Paraliikesarjat ensimmäistä kertaa kansallisissa liikesarjakilpailuissa Lohjalla 16.5.2026
20.5.2026

Suomen Taekwondoliiton kilpailuissa nähtiin toukokussa 2026 historiallinen hetki, kun paraliikesarjat olivat ensimmäistä kertaa mukana kansallisessa kilpailutoiminnassa. Lohja Openissa kilpaili kaksi paraliikesarjakilpailijaa, ja samalla otettiin ensimmäinen askel kohti vakiintunutta paraliikesarjakilpailutoimintaa Suomessa.
Parataekwondo tarkoittaa erityisryhmille suunnattua kilpailutoimintaa, johon kuuluvat sekä paraottelu että paraliikesarjat. Kilpailijat luokitellaan toimintakyvyn mukaan eri kilpailuluokkiin tasapuolisen kilpailun mahdollistamiseksi. Kansainvälisesti toiminta perustuu World Taekwondon sääntöihin ja luokittelujärjestelmään.
Paraottelu on ollut mukana paralympialaisten ohjelmassa Tokion vuoden 2021 paralympialaisista lähtien. Paraliikesarjoissa kilpailuluokkia on useita erilaisille toimintarajoitteille, kuten näkövammaisille, kehitysvammaisille, neurologisia toimintarajoitteita omaaville sekä liikuntarajoitteisille kilpailijoille.
Paraliikesarjojen käynnistyminen Suomessa tukee Suomen Taekwondoliiton tavoitetta kehittää lajia yhdenvertaiseksi ja saavutettavaksi kaikille harrastajille. Yhdenvertaisuuden edistäminen näkyy myös kamppailulajien yhteisessä yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelmassa, jossa korostetaan turvallisen ja saavutettavan toimintaympäristön merkitystä kaikille harrastajille ja kilpailijoille.

Yksi kilpailuun osallistuneista oli 11-vuotias Oliver Heino Budokwai Taekwondosta Turusta. Oliver on harrastanut taekwondoa neljä vuotta ja harjoittelee viisi kertaa viikossa. Kilpaileminen on hänelle erityisen mieluisaa.
– Oli kivaa päästä vihdoin kilpailemaan ja näyttämään omat taitonsa. Se oli parasta koko päivässä, Oliver kertoo.
Kilpailupäivä jännitti hieman, mutta tunnelma pysyi hyvänä koko päivän ajan.
– Oli hyvä fiilis, vaikka vähän jännittikin. Omat valmentajat olivat mukana ja kannustivat, Oliver sanoo.
Oliver kiittää myös seuraansa saamastaan tuesta. Budokwai Taekwondo on kannustanut häntä hienosti, ja erityisesti valmentajat Kiira ja Emil ovat osanneet huomioida hänen tarpeensa harjoittelussa ja kilpailuihin valmistautumisessa.
Muille kilpailemisesta kiinnostuneille Oliver haluaa lähettää rohkaisevan viestin:
– Kannattaa treenata ahkerasti ja lähteä rohkeasti kokeilemaan kilpailemista.

Toinen kilpailijoista oli 14-vuotias Benjamin Alexander Helsingin Itsepuolustuskoulusta. Benjamin on harrastanut taekwondoa kaksi vuotta ja osallistui nyt ensimmäisiin paraliikesarjakilpailuihinsa.
– Hyvältä tuntui. Oli kivaa olla eka. Vähän jännitti, kun oli ekat kisat, Benjamin kertoo.
Benjaminin mielestä kilpailupäivässä oli hienoa nähdä muiden kilpailijoiden suorituksia ja tavata paljon muitakin kilpailijoita, myös ulkomailta.
– Oli kivaa nähdä muiden kilpailijoiden suorituksia, Benjamin kertoo.
Benjamin kiittää myös valmentajaansa Essiä, joka auttoi kilpailupäivän aikana.
– Valmentaja kannusti ja helpotti kisajännitystä.
Muille kilpailuista kiinnostuneille Benjamin lähettää yksinkertaisen mutta tärkeän viestin:
– Tulkaa vaan, oli kivaa.
Suomen Taekwondoliitto jatkaa parataekwondon kehittämistä sekä harrastus- että kilpailutoiminnassa. Paraliikesarjojen käynnistyminen tarjoaa seuroille uusia mahdollisuuksia toiminnan kehittämiseen ja mahdollistaa yhä useammalle harrastajalle paikan taekwondon parissa.
Lisätietoa parataekwondosta ja kilpailuluokista löytyy Suomen Taekwondoliiton verkkosivuilta:
https://www.suomentaekwondoliitto.fi/kilpailu/parataekwondo/

Teksti: Tiiu Tuomi
Kuvat: Mikko Aura