Liittotoimijat|Työhuone

Kukkiwon Dispatch Master -tilannepäivitys

17.1.2020

Lokakuun alussa Suomen Kukkiwonin lähettämänä Dispatch Masterina saapunut Jung Hyun Cho palasi vuodenvaihteessa väliaikaisesti Etelä-Koreaan odottamaan oleskelulupansa käsittelyä.

Etelä-Korean kansalaisena Cho sai oleskella Suomessa viisumivapaasti 90 päivän ajan ja tehdä valmentajan työtään, mutta oleskelunsa pidentämiseksi hän tarvitsee oleskeluluvan. Koska Chon työnantaja ei ole Suomessa, ei hän voi hakea Suomen oleskelulupaa työperusteisesti, mikä olisi nopea tapa käsitellä se. Hän joutuu siten hakemaan oleskelulupaa Suomessa muilla perusteilla, mikä tarkoittaa Maahanmuuttoviraston arvion mukaan noin 4-7 kuukauden käsittelyaikaa hakemukselle. Oleskeluluvan käsittelyaikana hakija ei saa tehdä Suomessa töitä, eikä maasta poistuessaan todennäköisesti pääsisi palaamaan ennen kuin oleskelulupa on käsitelty.

Suomen Taekwondoliitto ja Cho yhdessä päätyivät siihen, että hänen on parempi jättää oleskelulupahakemuksen Suomen Etelä-Korean suurlähetystöön Seoulissa, jotta hän voi odotusaikana olla perheensä luona. Cho kuitenkin suunnittelee aktiivisesti tulevaa toimintaa ja pyrkii järjestämään suomalaisille taekwondon harrastajille harjoitusmahdollisuuksia Etelä-Koreassa ja muualla Aasiassa, sekä auttaa liittoa muissa yhteistyöprojekteissa Kukkiwonin kanssa.

Kun Chon oleskelulupa saadaan kuntoon, muuttaa hän asumaan pääkaupunkiseudulle. Hänen rooliaan liiton toiminnassa ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta suunnitelmissa on aloittaa Chon johdolla liittojohtoinen päivittäisotteluvalmennus myös pääkaupunkiseudulla. Tämä toiminta ei tule kilpailemaan seurojen eikä Turussa sijaitsevan Valmennuskeskuksen kanssa, vaan tarkoituksena on järjestää yhä useammalle huipulle tähtäävälle taekwondokilpailijalle mahdollisuus sellaisiin harjoitusmääriin, joita huipulle pääsemiseen tarvitaan. Mm. tämän liittojohtoisen valmennuksen roolia tullaan pohtimaan pian alkavassa strategia 2021-2024 -kehitystyössä. Lisäksi Cho tulee mm. kouluttamaan leireillä ja erilaisissa seminaareissa taekwondon eri osa-alueita.

Kukkiwon myönsi viime viikolla Jung Hyun Cholle 8. danin vyöarvon viime syksynä pidetyn kokeen perusteella. Kuvassa Kukkiwonin uusi presidentti Young-Ryul Choi (oik.) ojentaa dan-sertifikaatin Cholle.

Cho lähetti suomalaisille taekwondoharrastajille kiitokset saamastaan lämpimästä vastaanotosta ja toivotti hyvää alkavaa vuotta kaikille taekwondon harrastajille.