Ensikisaajan päiväkirja - Lohja Open
Teksti: Suvi Seppänen
Julkaistu: 6.4.2022
Ari-Chagin kisabussi lähti vitostietä pitkin kohti Lohjaa kisaviikonlopun perjantaina noin kello neljältä, kun ryhmämme oli saatu poimittua ympäri Kuopiota takapenkille – paitsi Jouko, joka oli etupenkillä. Ensimmäinen tauko jouduttiinkin pitämään jo ennen kuin päästiin moottoritielle, kun bussi kurvasi Leväsen Shellille ja ensimmäiset matkalaiset pinkoivat vessaan ja kahvin hakuun. Pian matka pääsi kuitenkin todella alkamaan. Kisajännitystä oli ilmassa ymmärrettävästi koko matkan ajan. Suurimmalle osalle kisamatkalaisista nämä olisivat ensimmäiset poomsaekisat ikinä. Lohjalle saavuimme illalla noin kymmenen aikaan. Majoituspaikkana toimi tällä kertaa Gasthaus Lohjan keskustassa.
Kisa-aamu valkeni varsin unisena. Saimme näes nauttia lähes koko yön paikallisen nuorison vapaa-ajan harrasteista, joihin kuului Kauppakadun paahtaminen edestakaisin bassot jytisten pikkutunneille saakka. Ihan kuin Koti-Kuopiossa. Ensimmäinen autollinen kisavirkailijoita ja kisaajia lähti kisapaikalle jo yhdeksäksi. Tässä vaiheessa kävi ilmi, että perjantain kisajännitys ei ollut mitään verrattuna itse kisa-aamun jännitykselle. Erilaisia tapoja käsitellä jännitystä oli nähtävillä runsaasti. Osa meistä tuntui saavan helpotusta kisasuoristustensa harjoittelemisesta, kun taas osa tuntui välttelevän koko käsillä olevaa tilannetta ja keskittyvän täysin muihin asioihin, kuten päivänokosiin. Osallistujiemme sarjat olivat jakautuneet ympäri päivää niin, että jännitettävää joko omasta tai kaverin puolesta riitti joka tunnille. Aika ”eemelisti” me sitten jännitimmekin yleiseen sekoiluun, nauruun ja itkuunkin saakka.
Oma ensimmäinen sarjani ja siten myös ensimmäinen kisasuoritukseni oli harrastajasarjan ryhmäsarja, johon osallistuimme Joukon ja Hannun kanssa. Päätös osallistua ryhmäsarjaan tehtiin noin viikko ennen kisoja hetken mielijohteesta, jonka seurauksena olimme viikolla harjoitelleet yhdessä Arin valvovan silmän alla vain muutaman kerran. Omalla kohdallani jännitys oli musertava. Omat heikkoudet ja jännityksen aiheet pyörivät huimaavaa karusellia päässä ennen suoritusta. Entä jos unohdan liikkeet? Jos jäädyn? Itken? Kompastun? Pyörryn? Oksennan tatamille? Päivän päättyessä näistä peloista vain kaksi viidestä oli ehtinyt toteutua, mikä on mielestäni ihan kelvollinen tilasto. Väärinkäsityksiä välttääkseni haluan selventää, että näistä kauhuskenaarioista toteutuivat vain jäätyminen ja itkeminen. En oksentanut tatamille. Eikä tietääkseni kukaan muukaan.
Loppujen lopuksi itse kisasuoritus oli nopeasti ohi. Kun kutsu tatamille kuului, astelimme enemmän tai vähemmän jäykin jaloin siniseen kulmaan. Koreankieliset käskyt kaikuivat korvissa kaukaisina. Huomio, kumarra, valmistaudu, suorita. Liikesarja alkoi ja loppui, enkä muista edes hengitinkö koko suorituksen aikana. Kun molemmat liikesarjat oli suoritettu, oma jännitykseni purkautui pienenä paniikkina, mutta onneksi tatamin laidalla oli kaverit vastassa, ja pienellä selkään taputtelulla, hengittelyllä ja rauhoittumisella tilanne saatiin koko ryhmän osalta rauhoitettua. Tulosten odottaminen oli piinallista. Toinen toistaan paremmat ryhmät kävivät näyttämässä taitonsa tatamilla meidän seuratessamme vierestä. Korkeita potkuja, teräviä tekniikoita, sulavaa, yhdenaikaista tekemistä. Miten näiden kanssa voi kilpailla? Kun näimme lopulliset tulokset, emme voineet olla kuin tyytyväisiä. Ryhmäsarjasta hopeaa. Ensimmäisestä kisastamme. Hyvä me. Ollaanko hyviä vai mitä?
Päivän loput kisasuoritukset sujuivat samaan malliin. Kulloinkin vuorossa olevaa kisaajaa yritettiin rentouttaa ja rauhoittaa vuorotellen. Aikatauluja käytiin läpi toistuvasti, että kaikkien suoritukset saataisiin kuvattua ja kavereita patisteltiin lämmittelemään ja syömään, jos eivät itse älynneet tarttua toimeen. Päivän mittaan saimme seurata lukuisia hienoja suorituksia niin tutuilta kavereilta kuin myös kilpakumppaneilta muista seuroista. Mitalisaldoa Kuopion Taekwondolle kertyi enemmän kuin kukaan meistä olisi osannut odottaa. Harrastajasarjasta kertyi ryhmähopea, ylempien paripronssi, sinivöisten miesten yksilöpronssi, vihreävöisten naisten yksilöhopea ja suureksi yllätykseksi myös allekirjoittanut sai sätkittyä itselleen pronssimitalin sinivöisten naisten sarjassa. Liigapuolella meidän pikkumestari Airada ”Ice” kävi pokkaamassa ryhmäkultaa ja yksilöhopeaa alle 17-vuotiaiden sarjassa.
Kun kisat viimein saatiin taputeltua, illan puuhiin lähdettiin iloisen mielen ja helpotuksen siivin. Pitkän päivän tehnyttä tuomariamme Aria, kisaajia ja muitakin seurueen jäseniä yhdisti iloisen urheilumielen lisäksi varmasti ainakin yksi asia: nälkä!
Kisoista on kulunut tasan viikko, kun kirjoitan tätä artikkelia ensi viikon julkaisua varten. Kisajännitys on haihtunut, treeniviikko on takana ja kisaviikonlopun väsymyksestä on toivuttu. Kisamenestys tuskin pääsee ainakaan nousemaan päähän, sillä omia kisavideoita katsellessa on tullut selväksi, että harjoiteltavaa on enemmän kuin olisin osannut arvatakaan, ja seuraaviin kisoihin alan harjoitella varmasti aikaisemmin kuin kuukautta ennen kisoja, jotta vänkyrät seisonnat, kiusalliset jäätymiset ja heikot tekniikat jäisivät vähemmälle.
Joka tapauksessa mennyt kisaviikonloppu oli ehdottomasti hieno kokemus. On myönnettävä, että alun perin kisoihin ilmoittauduin enemmän tai vähemmän pakosta tulevaisuuden vyökokeiden vaatimuksia ajatellen, mutta ilokseni sain huomata, että kisamatkailu on edelleen hauskaa. Se muistuttaa minua paljon lapsuuden kisamatkoista, joita muistelen suurella lämmöllä. Jännitys kuuluu omalla kohdallani peruspakettiin aina niin kilpaillessa kuin muillakin elämän osa-alueilla. Yhdessä matkustaessa jännityksestäkin selviää kavereiden kanssa helpommin. Melkein kuin ystävät, jotka saimme matkan varrella, olisivat olleet todellinen palkinto kaiken aikaa.
Jos joku vasta aloittanut tai pidempäänkin taekwondon parissa pyörinyt harrastaja nyt jossain pohtii, uskaltaisiko lähteä kokeilemaan kisaamista, omasta puolestani voin suositella harrastajasarjassa kilpailemista ehdottomasti ikään tai vyöarvoon katsomatta. Sain nähdä viikonlopun aikana monipuolisesti hienoja liikesarjasuorituksia kaiken tasoisilta harrastajilta. Myöskään itse kisatilanne ei näiden ensimmäisten kokemuksien jälkeen enää riehu päässäni hirvittävänä pelon ja paniikin sekaisena myllerryksenä, mikä on ihan hyvä homma näin henkilökohtaisesta vinkkelistä. Kisoihin osallistumista lykkäsin näin 3. kupille asti nimittäin enimmäkseen jännityksen takia, mikä nyt harmittaa hiukan. Olisi pitänyt rohkaistua jo aiemmin. Onneksi kisakalenterissa on jo paljon päivämääriä tulevaisuudelle! Pienellä ohjauksella ja harjoittelulla taitojaan kannattaa ehdottomasti lähteä kokeilemaan ihan näin harrastajatasollakin.
Kisakuume on tällä hetkellä kova ja viimeistään ensi syksynä me palataan kisatatameille toivottavasti vielä suuremmalla osallistujamäärällä. Kiitos Lohja Open tästä kokemuksesta meidän kaikkien puolesta.
