48 - hyvä ikä aloittaa taekwondo

Teksti: Eva Kottonen
Julkaistu: 19.4.2023

Salolainen 4. dan Esko Haapaniemi ymmärtää aloittelijoita. “Vierivä kivi ei sammaloidu”, painottaa Haapaniemi, 75. Hän on Suomen vanhimpia taekwondon harrastajia. Poikkeuksellisen Haapaniemen urasta tekee kenties se, että hän aloitti taekwondoharrastuksensa 48-vuotiaana, 27 vuotta sitten. 

“Kuntoilun takia päädyin lajin pariin. Piti vain keksiä jokin yhteinen liikuntaharrastus, ja lasten kanssa kävimme kokeilemassa eri lajeja. Luulen, että lehti-ilmoituksen perusteella lähdimme pojan kanssa katsomaan taekwondon lajinäytöstä. Eli taustalla ei ollut esimerkiksi sitä, että elokuvissa olisi nähty jotain Ramboja”, Haapaniemi kuvaa hymyillen.

“Vanhempi ukkeli” historiallisella alkeiskurssilla

Tuolloin Salossa harjoituksia veti nykyisen Budokwai Taekwondon Jari Johansson, jolta Haapaniemi tiedusteli, voisiko hänenlaisensa “vanhempi ukkeli” poikansa kanssa tulla mukaan. “Jari vastasi, että juu juu, ilman muuta, meillä on paljon muitakin lapsia vanhempineen treenaamassa”.  

Taekwondo eli Varsinais-Suomessa nousukautta Haapaniemen aloittaessa. “Alkeiskurssin aloitti 54 harrastajaa, joista puolet kylläkin katosi pois. Se oli kaikkien aikojen ennätys. Sali oli niin täynnä, että kaksi askelta mahtui ottamaan, ja sitten oli jo käännyttävä”, hän kertoo.

Haapaniemi muistelee, että samalta alkeiskurssilta 24 oppilasta suoritti keltaisen vyön, ja kymmenkunta jatkoi edelleen vihreälle ja siniselle vyölle. “Pojan kanssa kahdestaan sitten jatkettiin alkuperäisestä porukasta punaiselle vyölle. Sitten hänellekin tuli opiskeluja ja muuta, ja 1. danin kohdalla olin enää yksin jäljellä”, hän muistelee.

Ylilyöntejä tulee välttää

Opettamisen ja treenien vetämisen Haapaniemi sai aloittaa melko nopeasti. 27 vuoden aikana hän on toiminut mm. kilpailunjohtajana ja silloisen Salon Taekwondoseuran, joka nyt on osa Action Sport Center Saloa, puheenjohtajana. Hän kiersi myös usean vuoden ajan ottelukilpailuja valmentajan roolissa, sekä kävi liikesarjojen tuomarina ja seniorisarjojen kilpailijana muun muassa useissa PM-kilpailussa.

“Vihreällä vyöllä aloitin jo ohjaamisen. Ei ollut niin paljon vetäjiä silloin. Vuosien mittaan tulivat ohjaajakoulutusten merkeissä tutuiksi kaikki Suomen urheilukeskukset Keski-Suomesta etelään. Samoin leireistä olen saanut aina paljon irti”, hän sanoo.

Ikä toi oman lisänsä harjoitteluun. Haapaniemi kuvaa olleensa usein vähintään kymmenen ja jopa 20 vuotta vanhempi muita samantasoisella vyöarvolla olevia. Omasta kehosta on pidettävä huolta ja ylilyöntejä on syytä välttää.

“Ei minun kroppani kestä esimerkiksi ottelua. Mustan vyön vyökokeessa ottelin enemmän kuin koskaan yhteensä. Samoin esimerkiksi korkeita hyppypotkuja on turha yrittää, alastulo on polville liikaa. Mutta seurasin vanhoja mestareita, ja huomasin, että eivät hekään niitä tee, vaan ottavat jonkun nuoremman 4. danin siihen näyttämään”, hän kertoo.

Turhaan äärirajoilla

Uran alkuaikoina harjoittelun intensiteetti oli kovempi kuin nykyisin, ja Haapaniemi pitää kehityksen suuntaa oikeana. “Katsoin jo keltaisella vyöllä, että tuo vihreän vyön vyökoe on niin hurja, että näinköhän uskallan mennä. Usein mentiin ihan äärirajoilla. Samoin dan-kokeissa osallistujat rupesivat oksentelemaan, eli kyllä se meni liiallisuuksiin. Nyt on inhimillisempää tekemistä, ja tulee myös vähemmän loukkaantumisia”, hän sanoo.

Opettamisessa Haapaniemi pitää vahvuutenaan sitä, että hän ymmärtää kokemuksensa kautta, millaisia hankaluuksia aloittelijalla voi olla. “Liikesarjojen opetteleminen vaati minulta todella paljon toistoja. Ikä tekee sen, että ei omaksu uutta niin nopeasti. Kävin ne läpi ne pykälä kerrallaan ja käytin tarvittaessa videoita apuna. Kärrynpyörän ja käsilläseisonnan haastoin itseni opettelemaan ennen kuin täytin 50 vuotta, ja onnistuin”, hän sanoo.
 

Alkuperäinen nörtti

Pääosan työuraansa diplomi-insinööriksi Otaniemestä valmistunut Haapaniemi teki systeemisuunnittelijana ja projektipäälliikönä työskennellen muun muassa Nokialla. Viimeiset kymmenen vuotta ennen eläköitymistään hän toimi yrittäjänä hälytysjärjestelmien parissa. “Minä olin systeemisuunnittelija eli nörtti. Internetin tulon Suomeen elin vahvasti mukana”, hän kuvaa.
 

Taekwondolla oli merkitystä myös työllistymisessä. “Yhdessä työhaastattelussa tuli ilmi, että haun yhteydessä tehtyjen persoonallisuustestien mukaan en ollut sosiaalinen ihminen. Haastattelija kysyi sitten harrastuksista, ja kun kerroin taekwondosta, hän veti saman tien ruksit testitulosten päälle ja sanoi, että ne eivät näköjään pidä paikkaansa”, Haapaniemi kertoo.

Entinen ammattinörtti on viime vuosina ottanut haltuun sosiaalista mediaa Youtubesta Twitterin kautta TikTokiin. Hän tekee sisältöä pääosin urheilusta, myös taekwondosta. “Joskus joku kirjoitus leviää nopeasti ja lähtee kuin pullataikina, ja sitä saan sitten ihmetellä. Pitkään mietin, että pitäisi olla drone, ja sekin on tullut nyt hommattua”, Haapaniemi kertoo.

Hyvä kunto ja yhteisöllisyys uran kruunuina

Taekwondosta salolainen kertoo saaneensa ennen kaikkea “järjettömän hyvän kunnon”, ja lisäksi hän painottaa lajin yhteisöllisyyttä. “Kyllä se oli hienoa huomata, miten kunto ja notkeus kohosivat kohisten, vaikka rankkaa oli. Potkut nousivat aluksi polven korkeudelle ja siitä vähitellen ylöspäin”, Haapaniemi kuvaa.

“Yhteisöllisyys on saanut lähtemään treeneihin silloinkin, kun ei aina olisi niin paljon huvittanut. Samoin opettaminen ja omien oppilaiden kehityksen huomaaminen on huikean hienoa”, hän summaa. Kun Haapaniemeltä kysytään vinkkejä uuden liikkeen oppimiseen, hänellä on vastaus valmiina. “Kymmenen tuhatta toistoa, sitten se rupeaa helpottamaan.”