Uutiset

Ansiomerkkejä suomalaisen taekwondon eteen tehdystä työstä

Liiton hallitus on myöntänyt yhden hopeisen ja kolme pronssista ansiomerkkiä Vihti-Nummela Mudo Taekwondo Seuran jäsenille heidän taekwondon eteen tekemästään työstä. Ansiomerkit luovutettiin seuran…

Tero Kuorikoski Paralympiakomitean uudeksi pääsihteeriksi

Tero Kuorikoski on valittu Paralympiakomitean uudeksi pääsihteeriksi. Kuorikoski siirtyy komiteaan Liikuntakeskus Pajulahden kansainvälisyysprojektin koordinaattorin paikalta. Hän on valmistunut…

Hurja mitalisaalis Suomelle Riikan G1-turnauksesta

Ottelun World Ranking G1-turnaukset jatkuivat 8.-9.10. Riikassa, Latviassa. Mukana oli peräti yli 30 suomalaista ottelijaa, jotka nappasivat yhteensä 12 mitalia. Suomi saavutti kolme sarjavoittoa, kun…

Tampereen maajoukkueleiri peruttu

Tampereella 14.-16.10. kaavailtu ottelun maajoukkueleiri on peruttu. Sunnuntaina 16.10. Tampereella järjestetään kaikille avoin otteluleiri: http://www.suomentaekwondoliitto.fi/?x462301=2474482

Kamphuis teki MM-historiaa Liman päätöspäivänä

MM-kilpailuiden päätöspäivänä sunnuntaina kilpaili neljä suomalaista. Eevi Huuskonen junioritytöissä, Veeti Koivistoinen junioripojissa, Essi Labart alle 30-vuotiaissa naisissa ja Christian Kamphuis…

ETU Coach Seminar in Västerås, Sweden

STU is hereby pleased to invite you to the ETU coach seminar at November 5, 2016 in Västerås - which will take place at 09:00 am to 05:00 pm. Those who have completed this training are qualified to…

Virtala niukasti mitalien ulkopuolelle MM-Perussa

Kolmannen MM-kisapäivän suomalaisväristä vastasivat Niina Virtala sarjassa alle 50 vuotiaat naiset ja Frans Salmi alle 30 vuotiaiden miesten sarjassa. Virtala eteni sarjassaan aina…

Kaksi MM-pronssia Suomeen

Kaikkien aikojen menestyksekkämmäimmät MM-kisat Suomelle ja vielä kaksi päivää kilpailuita jäljellä. Yli 30 vuotiaiden naisten ryhmä (Niina Virtala, Triin Saviauk ja Johanna Nukari) teki todella…

Avauspäivä MM-Limassa ei tuonut vielä jatkopaikkoja

Taekwondon liikesarjojen MM-kilpailuiden avauspäivänä torstaina Perun Limassa suomalaiset eivät yltäneet karsintakierroksia pidemmälle. Naam Suomalainen teki todella onnistuneen MM-debyytin, vaikka…

Pieniä muutoksia suomalaisten kisa-aikoihin Limassa

Suomalaisten kisapäiviin Perun Limassa torstaina alkavissa liikesarjojen MM-kilpailuissa on tullut pieniä muutoksia joukkueejohtajien kokouksessa keskiviikkona. Yli 30-vuotiaiden joukkuekilpailu…

Liikesarjojen Kuopio Open 29.10.2016

Kilpailukutsu liikesarjojen Kuopio Openiin 29.10.2016 on julkaistu. Tervetuloa kisaamaan Kuopioon! TPSS avautuu 7.10.

Parataekwondon EM-kilpailut ja Polish Open 2016

Parataekwondon EM-kilpailuihin, jotka järjestettiin Varsovassa 16.9.2016 osallistui Suomesta yksi urheilija, Matti Sairanen. Matti ottelee vammaluokassa K44, painoluokassa alle 61 kg ja edustaa…

13 suomalaisurheilijaa mitalijahtiin liikesarjojen MM-kilpailuihin Peruun

Taekwondon 10. liikesarjojen (poomsae) MM-kilpailut kisataan Perun pääkaupungissa Limassa syys-lokakuun vaihteessa (29.9.-2.10.). Suomen kisajoukkueen muodostaa 13 urheilijaa, joista kymmenen…

Syyskuun seurakirje

Syyskokous ja ehdokasasettelu Suomen Taekwondoliitto ry:n syyskokous pidetään sunnuntaina 27.11. Turussa kello 12.00 alkaen. Kokouspaikkana on Valion auditorio, Rieskalähteentie 70, 20300 Turku.…

Soveltavan taekwondon avoimet ovet Malmilla 4.10. klo 17.45 alkaen

Malmin Taekwondo ja Suomen Taekwondoliitto järjestävät yhteistyössä soveltavan taekwondon ryhmän avoimet ovet tiistaina 4.10. klo 17.45 alkaen. Avoimet ovet pidetään Stadin Ammattiopistolla…

Avoin otteluleiri Tampereella 16.10.

Suomen Taekwondoliitto järjestää kaikille kadetti-ikäisistä aikuisiin avoimen otteluleirin sunnuntaina 16.10.2016 Tampereella. Leirin ohjaajana toimii Teemu Heino (5. dan, olympiaedustaja,…

Poomsae-klinikka Vol.2 (15.-16.10.2016)

Huippusuosittu "poomsae-klinikka" saa jatkoa syksyllä 2016! Keväällä vastaava yksipäiväinen klinikka keräsi Tampereelle 70 henkilöä. Nurmijärvellä klinikka Vol.2:n tavoite on ylittää 100 osallistujan…

Ottelun maajoukkueleirejä Nurmijärvellä ja Paimiossa

Sunnuntaina 25.9. järjestetään Nurmijärvellä maajoukkueleiri ottelun maajoukkueen jäsenille ja siihen pyrkiville. Ilmoittautuminen TAPUn kautta:…

Kadettien EM-kilpailuista viides sija Suomeen

Kadettien EM-kilpailut käytiin Romanian pääkaupungissa Bukarestissa 8.-11.9.2016. Suomen viisihenkinen ottelujoukkue ei tällä kertaa yltänyt mitaleille asti. Suomen joukkueen urakan aloitti…

Klaukkala Open 2016 tulokset