Uutiset

HAKU - Ottelun kadettien EM-joukkue ja junioreiden MM-joukkue

Kadettien EM-kilpailut käydään 8.-11.9.2016 Romaniassa Junioreiden MM-kilpailut käydään 16.-20.10.2016 Kanadassa Kilpailukutsua kumpaankaan turnaukseen ei ole vielä julkaistu. WTF:n ottelusääntöjen…

U21 SM-kisojen ja harrastesarjojen tulokset

Vastaa yhdenvertaisuuskyselyyn!

Yhdenvertaisuuslain sekä uuden liikuntalain voimaantulon myötä Opetus- ja kulttuuriministeriön yhtenä liikuntajärjestöjen toiminta-avustuksen kriteerinä on liitolle laadittu yhdenvertaisuussuunnitelma…

Isot taekwondomiehet väsyivät EM-päätöspäivänä

Taekwondon EM-kisojen päätöspäivänä tulessa olivat Suomen isot ja kokeneet miehet, -86 kiloisissa 35-vuotias Tero Kuorikoski ja +86 kiloisissa 39-vuotias kisojen vanhin urheilija Teemu Heino.…

Partaselle otteluvoitto - Närhelle avaustappio EM-kisoissa

Suomalaiskaksikon Jenna Partanen - Roosa Närhi saaliiksi tuli lauantaina taekwondon EM-kilpailuissa Sveitsin Montreuxissa. Otteluvoitosta vastasi -67 kg sarjassa ottellut Jenna Partanen, joka kukisti…

Anna Lindfors nimitetty IR-tuomariksi

Anna Lindfors suoritti 3.-6.4.2016 Saksan Bonnissa kansainvälisen ottelutuomarikurssin. WTF:n 20.5.2016 antamalla päätöksellä Lindfors on läpäissyt IR (international referee)-kurssin ollen täten…

Suvi Mikkonen viides EM-taekwondossa

Suvi Mikkonen putosi niukasti mitaliotteluista perjantaina taekwondon EM-kilpailuissa Sveitsin Montreuxissa. Mikkonen voitti kaksi ottelua ja hävisi kolmannen loppusijoituksen oltua näin viides.…

Pasaselle tappio EM-taekwondon avausottelussa

Tanja Pasasen ottelut jäivät yhteen taekwondon EM-kisoissa Sveitsin Montreuxssa. Pasanen hävisi -49 kilon sarjan avausottelussa Venäjän viidenneksi rankatulle Alexandra Lychaginalle 0-4. - Tilanteita…

HAKU - Ottelun U21 EM-joukkue

Alle 21-vuotiaiden (U21) EM-kilpailut otellaan 22.-27.7.2016 Groznyissä Venäjällä. Kilpailukutsua ei ole vielä julkaistu. WTF:n sääntöjen mukaisesti kilpailujen ikärajat perustuvat syntymävuoteen.…

Pasanen avaa venäläisen Lychaginan kanssa EM-kisat

Tanja Pasanen ottelee ensimmäisenä suomalaisena taekwondon EM-kisoissa Montreuxissa Sveitsissä. -49 kiloisten sarjassa otteleva Budokwai/Taekwondo Team Turkua edustavan Pasasen haaste on heti kova,…

Seitsemän ottelijaa Montreaux´n EM-kisoihin

Taekwondon EM-kilpailut käydään Sveitsin Montreuxissa 19.-22.5. Euroopan Taekwondoliitto ETU viettää tänä vuonna 40-vuotisjuhliaan ja EM-kisat käydään nyt 22. kerran (naisilla 20. kerran). Mukana…

Rauma Openin tulokset

G-turnaus-järjestelmä käyttöön myös liikesarjoissa

WTF ottaa käyttöön G-turnaus-järjestelmän ottelun lisäksi myös liikesarjoissa. G-turnauksissa on mahdollisuus ansaita ranking-pisteitä. Pisteiden perusteella kilpailijat tullaan sijoittelemaan…

Tatu Iivanainen nimetty pääsihteerin äitiysloman sijaiseksi

Suomen Taekwondoliiton hallitus nimesi 12.5.2016 kokouksessaan pääsihteeri Laura Ojasen äitiysloman sijaiseksi Tatu Iivanaisen. Iivanainen on koulutukseltaan Filosofian maisteri ja toiminut…

Rauma Openin kilpailijalistat, aikataulu ja arvotut liikesarjat

Liikesarjojen avoin maajoukkueleiri Helsingissä 28.5. (AIKATAULUMUUTOS!)

HUOM! Leirin aikataulu muuttunut 27.5.

Valmentajatapaaminen 15.5.2016 Helsingissä

Ottelun päävalmentaja Jesus Ramal järjestää valmentajatapaamisen sunnuntaina 15.5.2016 Helsingissä Taekwondourheilijoiden salilla (Ruosilankuja 3 C) klo 10.30-12.00. Tapaamiseen ovat kutsuttuna…

Neljä mitalia liikesarjojen Belgian avoimista

Suomen liikesarjakilpailijat saavuttivat menestystä Belgian avoimista liikesarjakilpailuista. Joukkueen mitalisaldo oli kaksi kultamitalia, yksi hopea- ja yksi pronssimitali. Sarjojen voittoon ylsivät…

Otteluleiri kadettien ja junioreiden maajoukkueisiin pyrkiville 14.5. Helsingissä

Suomen Taekwondoliitto järjestää Kadettien ja junioreiden maajoukkueisiin pyrkiville otteluleirin lauantaina 14.5.2016 Helsingissä. Leirin ohjaana toimii päävalmentaja Jesus Ramal sekä Sampo…

Vuoden 2016 Seuratuen saajat julkaistu

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen on myöntänyt neljä miljoonaa euroa seuratukena liikunta- ja urheiluseuroille. Seuratuen tavoitteena on mahdollistaa lapsille ja nuorille liikunnan…