Saina ja Roosa lähellä mitalia opiskelijoiden MM-kilpailuissa
29.6.2010

Suomen liikesarjakilpailijat avasivat kilpailut hienoilla sijoituksilla. Roosa Närhi ylsi naisten sarjassa uransa tähän asti parhaaseen saavutukseen sijoittumalla viidenneksi. Sarjan taso oli todella kova, sillä Roosan edelle sijoituneista naisista jokainen oli saavuttanut aikaisemmin aikuisten MM-mitalin. Miesten sarjassa Heikki Liukkonen karsiutui niukasti finaalista eli kahdeksan parhaan joukosta. Hänen lopullinen sijoituksensa oli yhdeksäs.
Saina Savage ylsi yhteen otteluvoittoon päihittäen ensimmäisen kierroksen ottelussaan Yhdysvaltain Marisa Yarmien. Virallinen otteluaika päättyi luvuin 5-5, jonka jälkeen Saina voitti "sudden death" erän 1-0. Toinen ottelu Taiwanin Lu Wan-Tingiä vastaan päättyi harmillisesti, kun Sainan polvi ei kestänyt loppuun asti ja hän joutui tekemään päätöksen keskeyttää ottelu. Hämeen ammattikorkeakoulussa opiskelevan Savagen sijoitukseksi tuli jaettu viides sija. Sarjan kultamitali matkasi Etelä-Koreaan Jin Chae-Linin toimesta. Finaalissa korealainen päihitti vuoden 2009 MM-hopeamitalistin Kuuban Taimí Castellanos Estradan pistein 4-3.
Opiskelijoiden taekwondon MM-kisat, Vigo 29.6.-4.7.2010
Tulokset
Naiset alle 67 kg
1. kierros
Saina Savage – Marisa Yarmie, USA 5-5, sudden death 1-0
2. kierros
Lu Wan Ting, Taiwan – Saina Savage Voitto Lu:lle Sainan keskeytettyä
LOPULLINEN JÄRJESTYS:
1. Jin Chae-Lin, Etelä-Korea
2. Taimí Castellanos Estrada, Kuuba
3. Lu Wan-Ting, Taiwan
3. Meirong Li, Kiina
5. Saina Savage, Suomi
Kisasivut: http://www.universiadavigo.com
LIIKESARJAT, NAISET
1. Laura Kim Kim, Espanja
2. Su Ji Kang, Korea
3. Claudia Beaujean, Saksa
4. Mazdani Mahsa, Iran
5. Roosa Närhi, Suomi
6. Katia Parrose, Ranska
7. Thi Thu Ngan nguyen, Vietnam
8. Ana Rita Napico, Portgali
LIIKESARJAT, MIEHET
1. Mikel Martinez Del Rio, Espanja
2. Sang Mok Lee, Korea
3. Ali Nadalinajafadadi, Iran
4. Thomas Sommer, Saksa
...9. Heikki Liukkonen, Suomi
SUOMEN JOUKKUE
Urheilijat: Korkeakoulu Kilpailupäivä
Saina Savage, - 67 kg Hämeen ammattikorkeakoulu 4.7.
Roosa Närhi, liikesarjat Turun avoin yliopisto 30.6.
Heikki Liukkonen, liikesarjat Turun yliopisto 30.6.
Valmentaja, ottelu: Lauri Mäkinen
Valmentaja, liikesarjat: Jarkko Mäkinen
Fysioterapeutti: Mika Pihlman


