Kamppailulajien aikuisliikunnan työpaja 9.5.2023

18.4.2023

Aikuisharrastajissa on valtava potentiaali kamppailuseuroille. Aikuisten osuus väestöstä kasvaa ja aikuiset harrastavat liikuntaa yhä enemmän. Lisäksi aikuiset toimivat vapaaehtoisina seuroissa ja osallistuvat
lastensa liikunnan harrastamiseen. Aikuisliikkujien tavoittaminen vaatii uudenlaista ajattelua ja lajiharjoittelun soveltamista heille mieleiseksi.

Kamppailulajiliitot järjestävät aikuisliikunnan työpajan, joissa seurat pääsevät
perehtymään laadukkaaseen aikuisliikuntaan ja miettimään kuinka oman seuran aikuisliikuntaa voitaisiin kehittää pienten tai isojen tekojen avulla. 

Työpajaan osallistuminen maksaa 10 €/hlö ja siihen voivat osallistua kaikki aikuisliikunnan kehittämisestä kiinnostuneet kamppailuseurojen toimijat.

Ajankohta: tiistai 9.5.2023 klo 17:30-20:00, Zoom

Verkossa järjestettävän työpajan sisältö: Kamppailulajien yhteisessä Aikuisliikunnan
työpajassa tutustutaan aikuisliikuntaan seuratoiminnan näkökulmasta sekä aikuisliikunnan
laatutekijöihin. Seuraesimerkkinä on vuoden 2022 aikuisliikunnan Tähtiseura Tapanilan Erän
Karate. Työpajasta saat työkaluja oman seurasi aikuisliikunnan kehittämiseen.

Kouluttajina: Tiiu Tuomi (Taekwondoliiton harraste- ja koulutuspäällikkö) ja Katri Forssell
(Judoliiton koulutus- ja seurakehityspäällikkö)

Ilmoittautuminen: Suomisportissa viimeistään maanantain 8.5. aikana. llmoittautuneille
lähetetään osallistumislinkki tiistaina 9.5. aamupäivällä.

Järjestää: Kamppailulajien yhteisen webinaarin järjestää Suomen Taekwondoliitto, Judoliitto ja Nyrkkeilyliitto