Myllyselle avaustappio EM-Bukarestissa
9.12.2023
Niko Myllysen taival U21 ottelun EM-kilpailuissa jäi yhteen otteluun -63 kg sarjassa lauantaina Bukarestissa. Saksan Enis Calik oli suomalaista taitavampi 0-2 (2-9, 0-12).

Kisojen päätöspäivänä mukana on kaksi suomalaista naisten -46 kg sarjassa. Ada Tammila kohtaa avausottelussan Azerbaidjanin Zemfira Hasannzaden (ottelu 112). Jenna Rämön vastustaja on puolestaan Espanjan Ana Jimenezin (ottelu 109).
Ada Tammila
Budokwai Taekwondo
Naiset -46 kg
Kisapäivä 10.12.
- Valmistautuminen kisoihin on sujunut hyvin.
- Näihin kisoihin lähteminen ei tunnu mitenkään erilaiselta kun mihinkään muihinkaan ulkomaankisoihin lähteminen.
- Minulla ei ole mitään sen suurempia odotuksia kisan suhteen, koska tuo sarja on huomattavasti oikeaa sarjaani isompi. Toivon tottakai että pystyn tekemään parhaani.
Jenna Rämö
Porvoon Taekwondo
Naiset -46kg
Kisapäivä 10.12.
- Valmistautuessa näihin kisoihin olen yrittänyt harjoitella monipuolisesti, omia vahvuuksia kehittäen.
- Hieman jännittävää, kun on uusi painoluokka sekä ikäluokka jossa olen nuorimmasta päästä.
- Tavoitteena on saada kokemusta ja pyrkiä tasokkaaseen ottelemiseen. Omaa parasta suorittamista.
- Tsemppiä koko meidän pienelle joukkueelle!